Kiittämätön valitusvirsi pitkän kaavan mukaan

Tulin eilen maalta kaupunkiin pesemään isompaa pyykkiä ja tuomaan kontrollinäytteen omaan terveyskeskukseen kolmannen antibioottikuurin jälkeen. Tulehdus ei vaan hellitä otettaan yhdestä elintärkeästä elimestäni. Sain sen kylmetettyäni itseni horkan partaalle, kun kävin ensimmäistä kertaa mökillä siivoamassa ja haravoimassa. Kylmä merituuli puhalsi, mutta aurinko lämmitti petollisesti ja niinpä riisuin paitasilleni. Mökki oli talvenkalsea, ja tuolit kylmiä.

Tunsin myös jotenkin, että työtaakkaa on liikaa, en yksinkertaisesti jaksa niistää hehtaariselta tontilta paksua heinää kasvavaa peltoa enää alas, nurmikoksi, enkä viikatoida käsipelillä parinsadan metrin pituista rantatietämme. En jaksa pestä pitkiä äidin kutomia räsymattoja, jotka odottavat rullalle käärittyinä seinänvieruspenkillä. En jaksa pestä jokaikistä kippoa ja kappoa tulikuumalla vedellä käsin myyrä- ja hiirikuumetta välttääkseni. Olen kyllä tehnyt kaikenlaista huolimatta kipeästä selästä ja vatsasta, sillä pakkohan se on. Väylät täytyy pitää auki, jotta pääsee liikkumaaan, mm. rantaan ja saunalle. Ja mökin piha on kyllä jo kunnossa. Mutta siellä saunalla on jo miehenmittainen heinikko, joka on häpeäksi emännälle, joka makaa koko kesän vapaana ja laiskana leppoisia vapaaherrattaren päiviä viettäen.

Voi olla, että kroppani sairastui ja näin yrittää kieltää minua rääkkäämästä sitä enempää. On vain niin, että ellen minä tee, ei tee kukaan muukaan. Sukulaiset ja muutama tuttu saapuvat lomailemaan heinäkuussa ja elokuussa, ja yleensä siinä vaiheessa olen saanut pihat ja talot priimakuntoon. Nyt tekisi mieli heittää kaikki sikseen, ottaa kimpsunsa ja kampsunsa ja matkustaa kauas pois ja olla ja levätä vain. Ja tulla sitten itse kerrankin valmiiksi kunnostettuun ja hoidettuun mökkiin nauttimaan herkullisista kesäaterioista ja juomista.

Valitusvirteni tuntuu varmaan aika turhalta ja kiittämättömältä. Minun pitäisi olla vain onnellinen, kun on näin upea kesäpaikka. Totuus on kuitenkin se, että ei se ole upea, ellei joku tee sitä upeaksi. Miksi puurran niin kauheasti? Herkuttelen joskus ajatuksella, että matkustaisin alkukesäksi ulkomaille, ja sitten kun rakkaat sukulaiset tulisivat, näkisivät kerrankin, missä kunnossa tilukset ovat, jos niitä ei hoideta. Rantatie kasvaisi ihmisen mittaista heinää ja villiintynyttä vatukkoa, laituri olisi jäitten heittämänä jossain hevon kuusessa, pelto kasvaisi pajua ja ohdaketta, puutarha rehottaisi kitkemättä jne. Ai kun teki hyvää tuo ajatus!

No nyt se hoitaja soitti, ja sanoi, että tulehdusta on vieläkin. Apua! Löytyyykö maailmasta enää täsmäantibioottia minulle? Taidan olla allerginen koko maailmalle, kun en uimaankaan saa mennä. Puhe sen sijaan sujuu hieman paremmin botoxin alettua nyt vaikuttaa. Esimerkiksi aamuisin puhelinkeskustelut käyvät aika sujuvasti, ja ennen niin kaunis ääneni muistuttaa itsestään. Sain kyyneleet silmiini, kun kuulin pitkästä aikaa rakkaan ääneni sellaisena kun se oli. Oli pakko nousta pystyyn ja alkaa pitää kuviteltua oppituntia ihanille oppilaille. Ajattelin, että jospa vielä.. Vaan ei, kyllä se tyssäsi taas hetken kuluttua.

Nyt on pakko jäädä odottamaan huomisaamuista tarkempaa laboratoriotulosta ja lääkärin reseptiä. Yritän kyllä päästä mökille viimeistään torstaina iltapäivällä, koska on taas luvassa aurinkoa viikonlopuksi. Jostain pitäisi repäistä nyt uskoa ja iloa elämään. Ja millä saisi tulehduksen loppumaan? Jospa se tulehdus pysyy juuri sen takia kropassani, kun kiusaan itseäni fyysisillä raskailla töillä aivan liikaa? Tai jospa se on vain henkisen ylikuorman merkki? Keho reagoi tiedostamattomiin ajatuksiin ja pelkoihin, kun ei myönnä itselleen omaa heikkouttaan?

(Maalaus Helene Schjerfbeck, Toipilas)

Mun nimi on Iines

Taas radio Novan juontaja kiekaisi mikrofoniin: Mun nimi on Sanna Kiiski. Kuulin tämän munnimionsannakiisken ensi kertaa pari vuotta sitten, ja arvelin neitokaista TET-harjoittelijaksi. Nyt neitokainen on ylennyt tuottaja-toimittajaksi, mikäli oikein tulkitsen, mutta yhä vain tuo munnimionsannakiiski kaikuu kanavalla ja saa arvelemaan naista hieman yksinkertaiseksi.

Kunpa hän sanoisi jonkin näistä vaihtoehdoista, jotka tulevat nopeasti kenen tahansa mieleen ja joista jokainen on luontevampi kuin yllä mainittu töksähdys:

Mun nimeni on Sanna Kiiski.
Oon Sanna Kiiski.
Nimeni on Sanna Kiiski.
Olen Sanna Kiiski.
Sanna Kiiski tässä.
Minä olen Sanna Kiiski.
Tottelen nimeä Sanna Kiiski.
Mua haukutaan Sanna Kiiskeksi.
Sanna Kiiski pitää teille seuraa..

Miksi juuri tuo veret seisauttava Mun nimi on Sanna Kiiski, josta tulee mieleen juuri nimensä sanomaan oppinut ekaluokkalainen tai ässää suhauttava teinipissis?

Yksi suomen kielen trendeistä näyttää olevan omistusliitteettömyyden kasvu. Onkohan tällainen Mun nimi on Iines -kielenkäyttö fanfaari uudistuvalle kielelle? Nythän edes suomen kielen lautakunta ei normita vaan esittää suosituksia (Kielikello 2/2006) mm. merkkien ja numeroiden käytöstä, yhdyssanoista ja muusta. Valtahan on kielenkäyttäjillä, kuten kunnon demokratiassa. Eikä kansaa passaa suututtaa käskyillä ja komennoilla.

Kasvien nimet

Arru haastoi kirjoittamaan mielikuvia kauniina pitämistäni kasvien nimistä. Tehtävän lopputulos yllätti minut. Haarukoin mökillä olevista kirjoista suomalaisia kasvin nimiä, ja ne osoittautuivat suureksi osaksi yllättävän rumiksi tai täysin naurettaviksi. Kauniilla kasveilla on tällaisia nimiä kuin siankärsämö, pärskäjuuri, hulluruoho, konnanmarja, syyläjuuri, rätvänä, haisukurjenpolvi, hevonhierakka, rönsyakankaali, pähkämö, rakkolevä, katkero, horkkaheinä , hurtanminttu, häränkieli, tyräkki, tyrni , näsiä, nenätti, rentukka, patjarikko, päivänkakkara, härkki.

Ja ellei kasvin nimi ole suorastaan ruma, se on melankolinen: särkynyt sydän, leskenlehti, kalmojuuri, tuonenkielo, taponlehti, maarianverikämmäkkä, orjanlaakeri.

Ihmettelin myös kasvinnimien sorahtavuutta, mikä saattaa jopa riidellä kasvin kauniin habituksen kanssa: rohtoraunioyrtti, ruusuruoho, ruostehappomarja, rantatyräkki, rohtosormustinkukka. Tämäntyyppisiä nimiä on pilvin pimein kasvistoissa.

Mutta kauniitakin on. Tässä muutamia kauneimpia:

Vanamo – tuoksut vanamon ja varjot veen / niistä sydämeni laulun teen.

Kuusama – puhdas, selkeä, kuulas, herkän hienostunut

Unikko – lämmin ja iloinen kukan nimi, mielikukkiani muotonsakin puolesta

Lumme – ylvään viileä, valkea, kuningatar

Ulpukka – pulppuilevan iloinen, hauska, prinsessa

Puksipuu – pikantti, romanttinen, tyttökirjamainen

Santelipuu – tyylikäs, pehmeällä tavalla jalo, soljuva, itämainen

Nämä ehkä riittävät enkä tähän hätään muuta keksisikään. Ja taisipa tulla pari puutakin mukaan. Lisään tähän loppuun kuitenkin lapsuuden aikaisen kukannimi-ihanteeni. Se on rhododendron, kaunein ja sadunomaisin sana, jonka olin koskaan lukenut. Ei ollut aavistustakaan, millaisia rhododendronit olivat, mutta mielikuvassani ne liittyivät kartanoon ja ruusuihin. Eikö Daphne du Maurierin Rebekka havainnutkin valtaisat rhododendron-pensaat, kun hän saapui ensi kertaa Manderleyhin?

En osaa nyt nimetä haastettujen nimiä, mutta toivon että blogiani lukevat tarttuvat vapaaehtoisen innokkaasti tähän inspiroivaan meemiin, joka on nähdäkseni Arrun itse keksimä.

(Kuva otettu mökiltä tunti sitten)

Projekteja

Täällä mökillä on aina meneillään jokin projekti. Elämä ei siis ole pelkkää itseensä panostamista, varpaankynsien lakkailua, laiturilla löhöilyä ja rakkaiden ystävien kanssa terasseilla tai grillin ääressä istuskelua. Ei, vaan sanoisin niin, että täällä on huulipuna tarpeeton, samaten kynsilakka, koska ne eivät kestä menossa mukana. Toisaalta, kyllä ne huuletkin punataan ja varpaankynnet lakataan, kun kesä vähän kuluu ja maa alkaa lunastaa sitä, mitä siihen on hiellä ja vaivalla panostettu…

Nyt on meneillään monivuotisen kompostin tyhjentäminen ja ajaminen puutarhamaan parannukseksi. Tämä on oikeastaan ensimmäinen vuosi, kun komposti antaa jotain kunnolla, huolimatta siitä, että siinä oli muurahaispesä munineen. Hajotin sen tietenkin, heitin pesän ytimen metsään ja odotin rauhassa, että muurahaiset seuraavat perässä. Sinne menivät ilman myrkkyjä. Nyt kompostin tyhjentämisellä on kiire, jotta saan kompostin taas käyttöön.

Seuraava työ odottaa jo ovella. Saunan nurmikko on vihdoin saatava ajetuksi. Nyt on vain leveä polku rantatielle ja saunan edusta ja taus ajettuna. Mutta kun tilanne on se, että saunan ympärillä on laaja alue, joka on pidetty avoimena, koska reunoilla on marjapuutarha, mustia viinimarjapensaita, puutarhavadelmapöheikkö ja muutama luumupuu. Saunalla on aina kauhean kuuma, sillä se sijaitsee alhossa, johon paahtaa koko päivän. Lisäksi vieressä on pelto, joka on jätetty luonnonkukille ja ohdakkeelle, joka uhkaa vallata koko pellon. Siksi saunalla on aina mehiläisiä ja kimalaisia sun muita pistäviä, jotka puolustavat reviiriään ja yrittävät ajaa ruohonleikkaajan pois. Joka kesä olen saanut mehiläisenpiston, joka vaatii minulla aina lääkärillä käynnin ja antibioottihoidon, niin mahtavaksi paukama turpoaa.

Saunalla on myös punkkiarmeija. Rubenilla olikin kesäisin punkkipanta kaulassaan ja se suojasi loppukesän punkeilta. Alkukesästä, ennen kuin pannan vaikutus alkoi, poimin Rubenista säännöllisesti punkkeja pois, milloin vatsanahasta, milloin kulmakarvasta, milloin niskasta. Pitäisiköhän ottaa punkkirokotus, ettei sairastu borrelioosiin? Ja pitäisikö kuitenkin ottaa koira? Minulla on ikävä Rubenia ja koiraa talossa. Miksi en voisi tarjota hyvää kotia jollekulle pienelle killisilmäiselle karvaturvalle? Pitäisikö tehdä reissu Viroon löytöeläinkotiin? Luulen kuitenkin, etten kestä sitä reissua, sillä en voi valita vain yhtä turria monen hylätyn silmäparin joukosta. Muistaisin lopun ikääni ne hylkäämäni silmäparit.

Pst 1 Lopetin puutarhablogini, kun datasiirtoresurssini eivät mitenkään riitä monen blogin yläpitoon. Kerron puutarhakuulumisia tässä blogissa. Luen silti edelleen omassa listassani olleita suosikkejani ja siirrän ne myöhemmin blogilista.fi:hini.

Pst 2 Sain Jelinekini loppuun ja nyt olen lukenut uusimman Kielikellon (2/2006) kannesta kanteen. Se on numero, joka pitäisi jakaa joka talouteen ilmaiseksi. Kyseessä on merkki- ja numeroilmauksia käsittelevä teemanumero, 64 sivua rautaista asiaa. Täytyy kyllä sanoa, että vanhalle konkarille uusi päivitetty tietopaketti ei tarjoa juurikaan uutta, mutta vahvistaa käsitystä siitä, että ohjeet ovat suosituksia, jotka kannattaa ottaa todesta. Olisin kaivannut vielä ohjeet siitä, millä näppäimistön yhdistelmillä eri merkit voi tuottaa. Nyt puhutaan siitä, että ihmiset eivät välttämättä osaa tuottaa merkkejä, mutta ei vaivauduta kertomaan, miten merkin saa aikaiseksi. Olisi ollut vaikka taulukko asteen merkeistä, hatuista jne.

Symmetriaa

Miten manipuloivalta perustuslakivaliokunnan kanta hedelmöityshoitojen rajaamisesta kuulostaakaan: Rajaamiselle ei ole estettä, koska ehdotettu järjestely ei ole ristiriidassa perustuslaissa taatun kansalaisten yhdenvertaisuuden kanssa. Vasta sivulauseessa ja jälkikaneettina todetaan, että hallituksen alkuperäinen ehdotus, jossa hoidot sallittaisiin myös yksinäisille naisille ja lesbopareille, vastaa paremmin perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen tavoitteita. – Arvata voi, että perustuslakivaliokunta koostuu enimmäkseen pyhässä aviossa olevista keski-ikäisistä ja vanhemmanpuoleisista herrasmiehistä, jotka kaikin osin täyttävät vaaditut normit. Mieleen tulee juuri lukemani Anja Erämajan runo Peruukissa ja ilman:

Isken korttia pöytään, se näyttää ruutujätkää: mene lääkäriin. Tee itsestäsi symmetrinen. Symmetria pitää pöydän pystyssä. Symmetria auttaa jaksamaan. Symmetriset ihmiset solmivat kestäviä liittoja, viihtyvät, juovat vähemmän viinaa, enemmän teetä, ovat koko lailla omillaan, eivät kaadu, harvoin kompastuvat. Symmetrisen ihmisen äänihuulet lepattavat tasaisesti toisiaan vasten.

Erämajan runokirja on yksi lainakirjoistani, joita eilen hain. Tähän asti olen tehnyt töitä, siivonnut talon ja alasaunan, leikannut nurmikkoa, osa on vielä kesken, niittänyt rantatien, istuttanut sitä sun tätä, kitkenyt, sitonut tukilankoja, yrittänyt karkottaa kompostiin pesiytyneitä muurahaisia, syönyt yhden antibioottikuurin, koettanut levätä puolivarjossa, pessyt nyrkkipyykkiä ja tiskannut käsin. Mutta nyt vasta pääsen kunnolla lukemaan ja kirjoittelemaan ja kuvaamaan.

Kirjaanpa tähän alle lainakirjakorini sisällön, niin halukkaat voivat tehdä päätelmiä kirjallisesta maustani ja sivistykseni asteesta. Talvellahan sain anonyymilta piiskaa, kun kerroin pitäväni Heli Laaksosen runoista. Alla olevasta listasta olen nyt lukenut Erämajaa ja ykköskirjan eilen illalla nukkumapalaksi. Kirja on päiväkirjamuotoinen teos kirjailijan elämästä talossaan Várbalogin kylässä, Unkarissa, lähellä Itävallan rajaa. Aiemmin ovat ilmestyneet Punapukuisen naisen talo ja Onnellisen naisen vuosi.

1. Maija Asunta-Johnston, Naiset eivät syö retiisejä
2. Tommy Tabermann, Valitusvirsiä valkoisille heteroille
3. Anelma Järvenpää-Summanen, Hidas yö
4. Anja Erämaja, Laulajan paperit
5. Kyllikki Villa, Vanhan rouvan lokikirja
6. Paulo Coelho, Yksitoista minuuttia
7. Hannu Mäkelä, Isä
8. Elfriede Jelinek, Pianonsoittaja
9. Annamari Marttinen, Mistä kevät alkaa
10. Ann-Mari Lindberg, Uudisraivaajaelämää Porkkalassa

Mainittakoon, että hain juuri kylän postista SKS:lta tilaamani kutkuttavan opuksen, lähes 500-sivuisen Yölauluja-kirjan. Teos koostuu L. Onervan ja Leevi Madetojan kirjeistä v. 1910 - 1946, toim. Anna Makkonen ja Marja-Leena Tuurna. Nyt voi siis olla, että työt kärsivät ja riippumatto heiluu kutsuvan vienosti kesätuulessa..

(Maalaus Leonardo da Vinci)

Odotettavissa ukkoskuuroja

Suurin fobiani on ukkosenpelko, mökillä ollessani. Kaupunkiasunnossa en pelkää juurikaan, vaan nautin rajuilmasta ja salamien leiskunnasta. Täällä pelko sitten onkin vailla rajoja. Kiinnostaisi tietää, mitä Freud sanoo ukkospelosta. Pelkääkö siinä hänen mukaansa kenties isäänsä? En todellakaan muista tulkintaa, sillä luin Freudini liian kauan sitten.

Nyt on helle ja taivas kirkkaansininen, mutta nouseva tuuli ei lupaa huomiselle hyvää. Rajut puuskat heittelevät käpyjä liiterin peltikatolle, ja ulos tuomani lehdet lentävät maahan. Toisaalta on tietysti niinkin, että kova tuuli pitää ilman klaarina ja pilvet loitolla, mutta on myös niin, että ukkospilvet voivat nousta vastatuuleenkin. - Foobikko keksii jättää aina oven auki pelolleen..

Mikään järkiperuste ei auta fobiassa. Salamaniskutilastot eivät lohduta silloin, kun pimeäksi muuttunut mökki leimahtaa hetkeksi aurinkoa kirkkaammaksi ja samassa jysähtää ja helvetti pääsee irti. Taivaan hanat aukeavat ja valtavat vesimassat syöksyvät kohisten ja maata räiskyttäen alas, niin että rinteeseen muodostuu alas juoksevia puroja. Metrin päässä seinästä oleva koivu raapii kattoa ja toisella puolella olevat jättikuuset pommittavat kattoa käpypaukuilla. Panen kumisaappaat jalkaani ja hellanpellit kiinni (pallosalamahan voi kuulemma tulla piipusta..) ja väännän sähköt pois irrotettuani johtoja pistorasioista. Sitten istun ja rukoilen, ettei puu kaatuisi mökin päälle tai salama löisi jalkojeni juureen.

Olen miettinyt, voisiko fobiani juontaa juurensa eräästä lapsuuden tapahtumasta, joka liittyy ukkoseen. Olimme koko perhe täällä lomailemassa. Lähdimme soutuveneellä merelle. Muistan kuinka äiti istui perätuhdolla siskon kanssa, ja minä etutuhdolla. Keskellä merenselkää nousi ukonilma. Isä souti isoissa aalloissa tuulta vastaan, ja äiti pelkäsi, ettei päästä rannalle. Säikähdin äidin hätäilyä ja sitä, että näin isän kamppailevan naama irvessä aaltoja vastaan. Ukkonen jylisi mahtavasti päällämme. Rantaan kuitenkin päästiin, ja muistan myöhemmin kieltäytyneeni uimakouluun menosta, koska voi tulla ukkonen. Tämä tapahtuma selittäisi sen, että pelkään ukkosta oikeastaan vain tässä samassa paikassa, jossa tuo lapsuudenkokemus aikanaan tapahtui.

On tietenkin niin, ettei kokemus yksin riitä selitykseksi. Jos lapsi kokee olonsa turvalliseksi vanhempiensa seurassa, ei pelkoja nähdäkseni synny niin herkästi. Pitää siis tutkia ympärilläni tuolloin ollutta viitekehystä, josta olen ennenkin kirjoittanut, lähinnä isän alkoholismia, mikä on varmaan merkittävässä asemassa tuntemusteni kanssa. Ja tuntuu freudilaisittain oikeaan osuvalta, luulen.

Mutta kukapa sen lopulta tietää, miten fobiat syntyvät. Yleisiähän ne ovat, koska lähes kaikilla on jokin fobia. Kun mietin tuntemiani ihmisiä, yhdellä on perhos- ja hyönteisfobia, yhdellä koirakammo, yhdellä yksin olemisen kammo, yhdellä hissikammo, hyvin monella on korkean paikan kammo. Ja toisaalta on myös niin, että pelot ryydittävät elämää, antavat väriä tasapaksuuteen. Kokonaan peloton ihminen on kai mahdottomuus, koska ihmisellä on tunteet, ja pelko on yksi tunteista. Ehkä vain psykopaatti ei pelkää.

(Kuva Charles Martin)

Huomenna taas piikille

Huomenna en ehdi ajaa saunalta nurmikkoa, vaikka se on jo polveen asti. Vuorossa on taas botox-pistospäivä. Ääni onkin taas finaalissa, pätkii pahasti. On hankala sanoa varsinkin vokaalialkuisia sanoja, mutta konsonanttialkuiset saan paremmin tulemaan. HS:ssa oli mielenkiintoinen artikkeli pianisti Leon Fleisherista, jonka botox pelasti hänen omien sanojensa mukaan. Hänellä on tämä vastaava dystoninen sairaus kädessään, niin että sormet koukistuivat itsestään kramppiin. Hmmm, pianistilla käsi, opettajalla äänihuulet. Mitä tästä voisi päätellä? Botox on auttanut Fleisheria niin, että hän on pystynyt jatkamaan uraansa. Itse elän jälleen kerran toivossa, enkä ymmärrä, miksi botox ei tehoa minuun kuin pikkiriikkisen. Alussa, kun sain käydä Tyksissä, hoidot tehosivat, mutta kun vaihdoin sairaalaa kotikuntani määräyksestä, teho lakkasi siihen paikkaan. Kertaakaan tämän sairaalan pistos ei ole auttanut merkittävästi, useimmiten ei ollenkaan. Mitähän lehmänkusta ne minuun ruiskuttavat?

Kyläläiset ovat täällä mökkiseudulla välittömiä kaikenlaisessa avuntarjonnassaan. Yksi katsoi oikein asiakseen tulla kertomaan, että minun pitää mennä suolahoitoon, jossa muuan mies oli saanut äänensä takaisin. Toinen toi pikku purnukoissa olevia taimia, joiden nimeä ei muistanut. Yhdessä haimme sitten kirjasta kukkasen nimeä, mutta vielä ei tärpännyt. Kolmas tuli hakemaan vanhaa ruohonleikkuriani kuultuaan etten tiedä, minne romun pistän. Sanoi ottavansa siitä moottorin omaan vanhaan koneeseensa. Hienoa, ei tarvitse kanta huolta metallijätepaikalle kuljetuksesta. Muutenkin on ollut vilkasta, sillä täällä on hyviä ystäviä, joita tapaan lähes päivittäin, toisin kuin kaupungissa, jossa on enemmän tuttuja kuin todella läheisiä ystäviä ja jossa tunnen itseni joskus yksinäiseksi kaikkien mukavuuksien, ihmisvirtojen ja teknologian keskellä.

Mutta nyt kirja käteen ja lännenpuoleiseen aurinkoiseen makuukammariin lukemaan kesäsuosikkiani, Margaret Atwoodia, Siniparran munaa, viimevuotista kirppariostosta. Voin lukea niin kauan, että silmät alkavat lupsahdella ja ranteet eivät jaksa pidellä kirjaa. Kun on oikein väsynyt, on ihana panna kirja pois ja nukahtaa saman tien.

(Tämänkertaisessa ”ikkunassa” on vanha käsityö mökiltä.)

Pyöreä runo (Runotorstain teema)

muotoja ei voi liikutella
ne ovat yhtaikaa samassa kuviossa
voi liikutella vain omia ajatuksiaan
jotka voi tarvittaessa vaihtaa

maailmanpyörän vauhti on vakio,
kukaan ei sitä pysäytä
ei edes hidasta
ja on virhe kavuta vaunuun
mutta parhaat saavat siitä tukevan otteen
roikkuvat mukana useita kierroksia

kellä on vahvimmat ranteet
tiukin ote
hänet kruunatkaa
laakeriseppele sitokaa
hymnit laulakaa

karuselli pyörii
ja survaisee voittajan pään murskaksi
laakeriseppele kietoutuu vereen

uudet tulijat polkaisevat seppeleen sivuun
ja unohtavat voitt

(Valokuvassa puutarhapallo, josta myöhemmin lisää kuvia valokuvablogiini.)

Yksin mökillä

Olen yksin keskellä metsää koko kesän. Minulla on ovessa varmuusketju, koska verannan pikkuruutuisten ikkunoiden läpi tarvitsee raavaan miehen halutessaan vain astua sisään. Ketju on siis verannan sisäovessa. Lisäksi minulla on vuoteeni vieressä pilli, jonkalaisia jumppaopet käyttävät liikuntalajeja ohjaillessaan. Sain sen kollegalta lahjaksi, kun äänivaikeuteni alkoivat. Hän sanoi, että voin puhaltaa pilliin, jos teinit melskaavat liikaa enkä saa ääntäni kuuluviin. Koskaan en pilliä tarvinnut, koska minulla oli suhde oppilaisiin. Kyllä. Suurin kohteliaisuus, jonka eläissäni olen saanut, oli se, kun luokka sanoi, että ei haittaa vaikkei minulla olisi ääntä ollenkaan, pääasia että olen paikalla. - Anteeksi, tarvitsin tätä. Pientä itsekehua, vaikka tottahan tuo on. Hyvillä muistoilla on mukava lämmitellä.

Nyt tuo metallinvärinen jumppaopen pilli on siis vuoteeni vierellä, kelloradion vieressä. Jos ääneni lamautuu kauhusta jonkun tunkeutuessa yksinäiseen talooni, voin puhaltaa pilliin. Kimeä ääni kaikuu taatusti kylän perukoillekin, ja apujoukot rynnistävät hätiin.

Ei vaan ei. Narrasin. En ole yksin synkän metsän keskellä, vaan metsikön joka laidalta kuultaa valo. Hyvä ystäväni omistaa kesäpaikkansa, punaisen vanhan maalaistalon, joka on tuossa heti rinteeni alapuolella, tuskin sadan metrin päässä. Ja aivan lähellä minua, muutaman puunrungon takana, on talo, jonka ikkunoista tuikkii valo myöhään. Siinä asuu muuan kiltti vanhapoika, joka varmaan rientäisi pelastamaan minua, jos alkaisin kirkua tai puhaltaa pilliin vaikka keskellä yötä. Minulla ei siis ole muuta pelättävää kuin ikiaikainen, myyttinen tyhjyyden ja yksinolon pelko luonnon armoilla, ukkosen ja myrskyn riepoteltavana, itseni varassa. Ah miten hyvää se tekeekään ihmiselle. Minun on oikeasti vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka takertuvat muihin niin, etteivät uskalla olla yksin.

PST 1 Kirjoitin tuon tekstin myöhään illalla, ja pakko lisätä näin päivänvalossa - tosin mahtavan aurinkoista säätä lupailevan merisumun keskeltä - että saanhan minä toki mökkivieraita luokseni, koko joukon, ulkomaita myöten ravaa turist.. anteeksi rakasta sukulaista nauttimassa Suomen suvesta ja ehtoisan (lue ehtyneen) emännän tarjoomuksista.

PST 2 Ilahduin, kun lehteilin Hesaria ja löysin ajatuksen, joka muistuttaa omaani. Nimittäin Ylioppilaslehden uusi viehko päätoimittaja Elina Kervinen on laukaissut, että esimerkiksi yliopistolla ei tehdä enää tiedettä, vaan kärkytään pätkätöitä. Opiskelijat eivät hänen mukaansa hahmota enää koko opiskelijamailmaa ja liian monen pää prakaa. Liitetään tämä nuoren ja raikkaan Kervisen ajatus taannoiseen prekaarikeskusteluuni, sillä huomaan, etten olekaan vanha lahopää hämmästellessäni hinkua pätkätöihin.

(Kiitän eräästä elokuvasta peräisin olevasta kuvasta Tiiaa.)

Maallemuutto

Muutan huomenissa maalle, mökkimaisemiin. Maalta maalle, sillä maaseutua tämä pikkukaupunkikin on.

Tämän kuvablogissani aiemmin julkaisemani kuvan pöydän ääressä tulen naputtelemaan seuraavat pari kuukautta juttujani, ellen naputtele sitten pihalla. Kannettavan akku kestää tosin vain rapian tunnin, joten paljon ei ulkona surffailla. Luulen, että hidas gprs-yhteyteni karsii kesän aikana kuvien laatua, sillä en jaksa sillä etanan vauhdilla paljoakaan etsiä yhtään mitään. Ehkäpä panostan sitten kirjallisen ilmaisun hiomiseen..

On aika outoa, että Suomi on jossain mielessä tietotekniikan periferia. Maa on täynnä katvealueita, joissa ei ole hyvää nettimahdollisuutta. Kesäpaikkakunnallani ei ole edes kaapeliverkkoa, puhumattakaan mistään langattomista ratkaisuista. Jotenkin sitä ajattelee niin, että Internet on tiedonhakukirjasto, jonka tulisi toimia kaikkialla ja vieläpä edulliseen hintaan.

Hyvää tekee kuitenkin tällaiselle konefriikille irtaantua laitteesta, liikkua kesätoreilla, tavata ystäviä illanvietoissa ja upottaa varpaansa kirkkaaseen meriveteen ja sulkea silmänsä auringossa, kuunnella meren ääniä, lintujen kirkunaa, kaislojen suhinaa, aaltojen loisketta.

Hyvää kesää kaikille! Kirjoittelen siis edelleen kaikkia kolmea blogiani, mutta sallin itselleni tinkimisen laadussa ja määrässä. On varmaan jopa hyvä pyrkiä kirjoittamaan niin vähän kuin mahdollista, koska muuten jutut eivät uudistu.

Pst Vinkki - ehkä tarpeeton, mutta kuitenkin - klikkaamalla kuvan suuremmaksi pääset paremmin siihen tunnelmaan, joka tuossa vallitsee.

Ostoksille

Nyt on lähdettävä shoppailemaan halpahalliin! Lidlissä on kolmenlaisia tuotteita, joita tarvitsen ja jotka ovat hyvän hintaisia. En ymmärrä, mitä hienoa on omistaa Stockmannilta ostettuja tuotteita, jos halvempi tuote itsessään palvelee sitä tarkoitusta, johon se on aiottu..

Tarvitsen uuden riippukeinun mökin koivikkoon, ja kuvastossa on kalliin Nanne-keinun näköinen hillitynvärinen keinu neljänneksellä siitä hinnasta, mitä Nanne maksaa. Painoraja on sata kiloa, mitä Nannessa ei ole, mutta minun kanssani keinuun mahtuu kyllä iso koira tai painava lapsi, kun painoakin on pudonnut mukavasti. (Viittaan aiemmin mainostamaani dieettiin.)

Tarvitsen lisäksi uusia liivejä, kun kuppikoko on pienentynyt yhdellä kirjaimella ja lisäksi mökkihousuja. Näitä on Lidlissä tarjolla 6 - 7 euroa per pari. Lidlin tuotteissa on se etu vielä, että ne hinnasta huolimatta eivät useimmiten ole halpatuonti- tai lapsityövoimamaissa valmistettuja, vaan Saksassa.

Ja eikös se mene niin, että ihmisen sisin on tärkein, jolloin on yksi lysti, onko laukku Vuetton vain Lidl vai peräti muovikassi? Minulla on mustaoranssi Lidl-vinyylireppu, johon mahtuu ja joka on kevyt ja jopa siro.

Pst 1 Toisaalta on niin, että jos Vuettonin laukku on mieleen, irrotan siihen tarvittavan rahamäärän vaikka sitten muonarahoista. Mutta siihenkään en usko, että Stokkan-Vuettonin tuotteet ovat huolellisemmin tehtyjä. Yhtä lailla ne saattavat hajota odottamatta. Tuttuahan on kalliiden sukkahousujen hajoaminen päälle pukiessa. Joskus en voi välttyä ajatukselta, että tuote jossa merkkilipuke on näkyvästi esillä, tekee kantajastaan mainospellen, jota on kenties vedetty nenästä.

Pst 2 Kuriositeettina tässä lista kuulemistani Lidl-ääntöversioista: liidel, liideli, litilati, lidli, liidli, liirel, liireli..

(Maalaus Paulis Postazs)

Työpäivä

Tämä päivä on rehkitty niin että korvissa soi. Pitemmittä tarinoitta teen nyt laiskan ihmisen luettelon tähän päivän töistäni. Tekee kutaa lukea sitä näin ruudun ääressä.

1. Ajaminen mökille, 95 km

2. Haudan kaikinpuolinen kunnostus.

3. Kompostin avaaminen ja kuokkiminen

4. Uuden kasvimaan kääntäminen, kalkitseminen ja kompostilla parantaminen.

5. Tillin, persiljan ja rucola- ja keräsalaatin istuttaminen.

6. Ruohonleikkurin virittely talven jäljiltä, onnistui, joten:

7. Nurmikon leikkuu.

8. Sekalaista nyppimistä ja konttailua perennapenkeissä, kitkemistä ja haraamista.

9. Ajo kotiin ja kaupassa käynti. Täällä muutama askar ennen "konetyöskentelyä".


Aikamoinen ruljanssi käy nyt täältä tämän blogin laskuriin, vaikka on viikonloppu edessä. Kai se on vaan niin, että joitain blogeja luetaan todella paljon, niin paljon, että ei tahdo uskoakaan kun vertaa oman blogin lukuihin. Hieno saavutus, neljä vuotta bloggaamista. Vieläköhän minä pykään neljän vuoden kuluttua tätä blogia? Nostan muuten hattua myös Birdylle, jonka blogi julkaistaan kirjana! Hieno saavutus.


Sain taas haasteenkin, Tinkalta: Kokoa pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista, ottamalla vähintään yksi virke kustakin ja haastajan blogista ja haasta jokainen lainaamasi bloggaaja, paitsi haastajasi. Tässä tarina ja haasteet linkatuille:

On taas se aika, jolloin monet nuoret ihmiset ovat elämänsä taitekohdassa. Meillä silloin aikanamme ei ollut silikonitissejä - ihan luomut vaan - joillakin riippuivat enemmän toisilla vähemmän mutta hyvin ajoivat asiansa. Pyöräilyä siihen lisäksi, niin avot! Mutta ny meen juomaan kahavit ja soon moro ny.

(Maalaus Salvador Dali)

Minäruno (Runotorstain minuus-teema)

kuljen takapihalla vastavaloon
postimerkin kokoisella viheriöllä

tuuli puhaltaa aidansäleitten lomista
kuorii iholta valkeita farkunriekaleita
joita pitävät koossa enää
rispaantuneet poikkilangat

jotakin pitää sentään iholla olla
kun on ulkona

(Ikkunakuva: Iines )

Raikas suihkumeemi

Kiitän Tiiaa hauskasta meemihaasteesta! Tässä vastaukseni ja meemiohje poimittavaksi muillekin:

Raikas suihkumeemi. Vastaa kysymyksiin ja haasta kaksi blogitoveriasi!

1. Kuinka kauan viivyt suihkussa / kylvyssä?

Pikasuihkussa käyn, kun olen lähdössä tapaamaan jotakuta tai johonkin päivätilaisuuteen. Iltaisin suihkuttelen pidempään, esim. löylyjen välissä. En kuitenkaan minuuttitolkulla, vaan lähinnä pesun ajan - paitsi jos palelen, hytisen tulikuumassa suihkussa kauan. En ole suihkun ylin ystävä, vaan kaipaan tassujalkaista kylpyammetta, sillä minulle olisi ominaista lillua jossain aromaattisissa orvokkivesissä suurten kuplien keskellä, vaikka se skumppalasi siinä ammeen reunalla. Miksi hitossa ammeet on kaikissa standardiasunnoissa korvattu persoonattomilla ja tönköillä seisomasuihkualtailla! Tässäkin on takana varmaan tehokkuusajattelu, että ihmiset vaan nopeasti töihin tuottamaan, ei mitään lekotteluja kylvyissä…

2. Luettele suihkurutiinisi, ts. missä järjestyksessä teet mitäkin?

Nooh kastelen ensin itseni päälaelta alkaen. Sitten hieron shampoon hiuksiini ja vaahdotan hyvin, korvantauksia unohtamatta. Yritän päästä samaan kuin kampaajani, joka vatkuttaa todella kauan. Sitten huuhtelen hiukset huolellisesti, sammutan suihkun ja väännän hiuksia puristelemalla valuvat vedet pois. Ja sitten otan hoitoaineen ja hieron sen hiuksiini ja kiinnitän soljella ylös, ettei hoide valu pois. Sitten avaan suihkun ja otan jotain hyväntuoksuista saippuaa, tällä hetkellä on Cussonsin Imperial Leather, mutta minulla on varmaan loppuiäksi tyttären tekemiä omatekoisia saippuoita yksi muovikassillinen. Ja lisää tulee kaiken aikaa. Sitten pesen selkäni pitkävartisella harjalla, miestä kun ei juuri nyt ole - kuten lukijat varmaan ovat havainneet - muuten käytän pehmeää pesusientä. Lopuksi huuhtelen hoitoaineen hiuksista ja loput saippuat. Sitten sammutan suihkun ja valun ja ravistelen suihkualtaassa hetkisen, kunnes otan pitkän kylpytakkini ja nousen altaasta kuivaamaan ja rasvaamaan itseäni. (Huhuhuh, onko tämä nyt ehtaa haircutia?)

3. Mitä "syötäviä" tai esim. kasvisperäisiä ainesosia pesutiloistasi löytyy?

- vihreää teetä, greippiä, mantelia, jojobaa, porkkanansiementä, kamomillasauniota, auringonkukkaa jne..jne.. Tässä ne, jotka sain tihrustettua muurahaisenpisun kokoisista teksteistä ensi hätään ensi purnukoista… Purnukoitahan meillä riittää.

En osaa nimetä naisille haastetta, sillä jostain syystä heitä ei juuri blogissani näy. Liisan voisin haastaa ja miehistä ehkä ystävämme Hotasen, mutta koska arvelen, etteivät häntä suihkushampoot järin kiinnosta, niin napatkoon haasteen joku mukava nainen, joka lukee tämän.