Suruprojektit

Vain kolmasosa tsunamissa lähiomaisensa menettäneistä otti edes jollakin tapaa osaa SPR:n surutilaisuuksiin, ja tämä kolmanneskin lähinnä ensimmäisiin tapaamisiin, jonka jälkeen ihmiset alkoivatkin yllättäen surra yksin. SPR on jopa listannut syitä, joiden vuoksi surutapaamisista laistettiin, järjestön voimakkaista motivointiyrityksistä huolimatta: synnytykset, sukujuhlat, työmatkat, sairastumiset.
Eipä ihme, että järjestössä harmiteltiin kohderyhmän poisjääntiä, sillä tähän suruprojektiin oli panostettu mittavasti. Oli valmisteltu erilaisia sururituaaleja, kuten kynttiläpöytiä ja veteen ajelehtimaan jätettyjä surulautasia. Oli myös tilattu lehti- ja tv-kuvien perusteella aasialaisia lyhtyjä, mutta lyhdyt jumiutuivat tulliin eivätkä ehtineet suurimpaan suruun. Toiseen tilaisuuteen ne olivat ehtineet, mutta kova pakkanen oli haitannut sytyttämistä.
Nyt kun Juice on kuollut, koko Suomen kansa suree, tai sen ainakin oletetaan surevan. Juicen rallit ovat tauon jälkeen alkaneet soida yötä päivää radiokanavilla, samoin kuin Aki Sirkesalon kuoltua hänen levynsä kokivat ennennäkemättömän myyntipiikin. Sirkesalohan antoi monen muun uhrin tavoin tsunamitragedialle kasvot, kuten väitettiin, kun ahmittiin liikkuvaa katastrofikuvaa televisiosta ja nopeasti myyntiin tulleilta videoilta. Nyt lehtien yleisönosastossa toivotaan Juicelle omistettua valtakunnallista hiljaista hetkeä, jolloin koko Suomen kansan toivotaan hiljentyvän kesken pikkujoulutouhujen muistamaan yhtä suurimmista taiteilijoista, joita Suomessa on ollut ja tulee olemaan.
Tympäisee se, miten hyväksi ihminen kuoltuaan muuttuu. En usko, että Juice eläessään olisi piitannut hiljaisista hetkistä ja järjestöjen suruprojekteista suuriakaan. Miksi ihmisten ei annettaisi surra rauhassa rakkaimpiaan, sillä kukaan ei voi sitä tuskaa pois ottaa eikä edes helpottaa. Ymmärrän shokkitilanteen tuen, jota jokainen meistä saattaa tarvita, ja ennen kaikkea ystävien antaman tuen. Itsensä kanssa kuitenkin tilit on tehtävä selväksi senkin asian kanssa, että jokainen kuolema vie meitä lähemmäksi omaa kuolemaamme. Siinä tarvitaan hiljaisuutta, luonnossa kulkemista, taivaalle tähyilemistä, silmien sulkemista, rauhaa, rauhaa, rauhaa. Ja koska ihmisen elämä on luonnollista rytmiä, ilo tulee surun jälkeen, kun aika on, ei yhtään ennen.
(Maalaus Lord Frederick Leighton)